Pikalinkit
Valikko

Herkkuja, nikkarointia ja monenlaista muuta ikäihmisille

Tällä viikolla Vantaan ammattiopisto Varia otti yhdessä Vanhusten Kotiapusäätiön kanssa varaslähdön Vantaan hyvinvointiviikkoon. Opiskelijat järjestivät Kotiapusäätiön asiakkaille monipuolista virkistystoimintaa linnunpönttöjen nikkaroinnista tanssiin.

 

Maanantaina 2. lokakuuta alkoi vanhusten viikko harmaiden pilvien varjostamana, mutta se ei haitannut kiinteistöpalvelualan opiskelijoita, jotka olivat saapuneet viileään ulkoilmaan jo aamukymmeneltä. Puolilta päivin he jo viimeistelivät pihan siistimistoimia neonkeltaisissa työhaalareissaan. Lehtiä ja oksia olikin koko rekkalavallinen eikä kaikki edes mahtunut. Nurmikko, pensaat ja puut oli siistitty viimeisen päälle.

                             Seuraavana ohjelmassa olikin linnunpönttöjen nikkarointia yhdessä ikäihmisten kanssa. Ulkoverstaalta kantautui napakka vasaran pamahtelu. Ensimmäinen lintukoto oli jo valmis ja toinen valmistumassa kovaa vauhtia. Nuoret auttoivat heti tarvittaessa ja kaikki uppoutuivat töihinsä. Pihan toisella laidalla lämpeni grilli.

                             Tiistaina Varian hiusalan opiskelijat tarttuivat saksiin ja kampoihin ja hemmottelivat ikäihmisiä lämpimissä sisätiloissa. Hiustenleikkuun lisäksi opiskelijat lakkasivat kynsiä hymyssä suin ja antoivat käsihierontaa. Palaute tältä päivältä oli niin hyvää, että Vanhusten Kotiapusäätiön toiminnanjohtaja Mari Niemi-Saari kehui opiskelijoiden asennetta vielä jälkikäteen ja uskoi, että he tulevat järjestämään vastaavaa toimintaa jatkossa lisää asiakkailleen.

- Opiskelijoiden asenne oli vertaansa vailla, sanoi Niemi-Saari.

                             Jatkoa Niemi-Saari uumoili myös tarjoilija-opiskelijoiden keskiviikkona järjestämälle ravintolatempaukselle. Tarjoilijat lavastivat Vanhusten Kotiapusäätiölle upeat illallispuitteet ja tarjoilivat herkkuruokia kuin huippuravintoloissa konsanaan. Ilmassa oli todellista juhlavuoden tuntua.

                             Varian osalta vanhusten viikko huipentui lähihoitajaopiskelijoiden järjestämään kulttuuripäivään torstaina. Ikäihmiset pääsivät tosin vielä perjantaina virittäytymään viikonloppufiilikseen mummodiskossa, jonka järjesti Kotiapusäätiö.

                             Kaiken kaikkiaan viikko oli Mari Niemi-Saaren mielestä erittäin onnistunut ja hän toivoi vastaavaa toimintaa jatkossakin Kotiapusäätiön asiakkaille. Myös Varian opiskelijat nauttivat päästessään harjoittelemaan taitojaan käytännössä ja tapaamaan oikeita asiakkaita. Ilo oli selkeästi molemminpuolinen.

 

Varian toimipisteet